Tietoa meistä
Lahjoita puu, ei pelkoa; yhdessä muutamme aavikon taas kodiksi
EKOS ry – Ekologinen Solidaarisuus syntyi käytännön tarpeesta. Kun porattiin ensimmäiset vesikaivot Keski-Somaliaan, joka oli autioitunut, huomattiin nopeasti, että vesi alkoi loppua: pohjavesi laski nopeasti, kaivot kuivuivat ja lapset joutuivat kävelemään yhä pitempiä matkoja kanniskellen kanistereita hiekka-aavikoilla. Syy veden loppumiseen ei ollut ainoastaan se, että sateet olivat vähentyneet, paikalliset asukkaat kertoivat, miten viimeisetkin puut oli kaadettu polttopuiksi ja hiilen polttoon. Kun juuristo, joka oli aikaisemmin pidättänyt kosteutta ja pitänyt pölypinnan kasassa, oli kadonnut, silloin työmme muuttui. Vesikaivojen ohella aloimme kouluttaa kylissä, miten puiden hakkaaminen kiihdyttää kuivuutta, heikentää maaperää ja syventää köyhyyttä. Istutustalkoissa lapset oppivat kylvämään taimia koulutarhalle, paimenet mittasivat taimien kasvua ja naiset perustivat siemenpankkeja. Jokainen puu istutetaan yhdessä, dokumentoidaan ja seurataan – emme istuta vain metsää, vaan elinvoimaa, joka pitää vesikaivot toiminnassa ja antaa lasten palata kouluun.
500+ ihmistä
Koulutettu
6
Ympäristöhanketta
2
Vesikaivoa rakennettu
1000+
Puut istutettu
Viimeiset puut liekillä – Hiilipäästöt ruokkivat kuivuutta ja köyhyyttä
Monet perheet joutuvat kaatamaan viimeisetkin puunsa, jotta heillä olisi puuhiiltä poltettavaksi. Tämä johtuu siitä, että heillä ei ole muita energianlähteitä. Kun yksi kuiva tonni puuta palaa, se vapauttaa noin 1,5 tonnia hiilidioksidia ilmakehään. Avotulet aiheuttavat myös ongelmia, koska ne päästävät ilmaan mustaa hiiltä. Tämä musta hiili laskeutuu lumeen ja vähentää sen heijastavuutta. Tämä taas lisää ilmaston lämpenemistä.
Samalla juuriston katoava side irrottaa hiilen- ja ravinteikkaan pintamaan, joka huuhtoutuu sateiden mukana tai karkaa pölymyrskyinä. Tämä syventää eroosiota, heikentää vesistöjen laatua ja vähentää pilvenmuodostukseen tarvittavia biogeenisiä hiukkasia, jolloin paikallinen sadekierto heikkenee.
Liekki, joka katkaisee viimeisenkin siteen
Kun puut poltetaan, olipa kyse sitten peltopaikan tai hiilen valmistuksen tähden, tuhotaan paljon enemmän kuin vain oksa ja runko. Tuhotaan ekosysteemin viimeinen turvaverkko. Tämä toimi kiihdyttää kuvattua kiertoa usealla tasolla:
1. Kiihdytetään maaperän katoa
Jokainen poltettu puu on joukko juuria vähemmän, jotka pitävät maata kasassa. Ilman niitä maaperä karkaa entistä nopeammin. Tuhkat, jotka jäävät polton jälkeen, ovat vain ohut suojakerros, joka huuhtoutuu helposti ensimmäisissä sadekuuroissa pois, viedään valuma-alueelta ja jätetään sille altis maa.
2. Kuivatusoja luonnosta
Puut toimivat ilmastointina. Ne varjostavat maata ja päästävät ilman kosteutta haihtumaan lehtiensä kautta (transpiraatio). Kun puu poltetaan, tämä pieni ilmastointilaite sammuu. Alue kuivuu ja kuumenee nopeammin, mikä vain pahentaa jo valmiiksi niukkaa juomaveden tilannetta. Eläimet kärsivät nyt nopeammin, eikä vain kuivien kausien lopulla.
3. Katkaistaan elinkeinojen tulevaisuus
Polttaminen on lyhyen tähtäimen ratkaisu, joka syö tulevaisuuden. Perhe polttaa puunsa saadakseen välitöntä lämpöä tai hiiltä myytäväksi. Seuraavana vuonna heillä ei kuitenkaan enää ole hedelmäpuita ravintona, varjoa eläimille eikä puunrungon antamaa kosteutta. Lannanviljelykyky heikkenee entisestään, koska maaperä köyhtyy ja ei pidä kosteutta. Näin polttaminen johtaa suoraan siihen, että sato heikkenee ja ruokaturvan riski kasvaa.
4. Luodaan infernaalinen kierre
Tässä kierteessä puiden polttaminen on sekä syy että seuraa:
- Köyhyys pakottaa polttamaan viimeisetkin puut (lämmön, ruuan kypsentämisen tai pienen tulon lähteeksi).
- Puiden polttaminen heikentää maaperää ja vähentää sateita, mikä heikentää satoa ja karjan elinoloja.
- Heikentynyt sato ja karjantalous syventävät köyhyyttä.
- Syvenevä köyhyys pakottaa hakemaan resursseja yhä herkemmiltä alueilta, esimerkiksi kaatamalla viimeisetkin nuoret puuntaitokset polttopuiksi.
Lopulta tilanne on karu, alueella ei enää ole puita poltettavaksi. Maa on paljastunut, kuiva ja köyhä. Vesi, eläin ja ihminen ovat hävinneet aavikon tieltä. Polttaminen ei siis ole vain oire, se on tauti itse, joka nopeuttaa kuvattua ekosysteemin romahdusta. Se on tie, joka johtaa siihen, että ei ole enää poltettavaa eikä enää tulevaisuutta.
Kun viljelysmaan sato laskee, seuraavat penkat kaadetaan – noidankehä on valmis. Abera et al. (2024) osoittivat, että vuosina 2003–2022 Itä-Afrikan vuoristometsien häviö nosti paikallisen maksimilämpötilan keskimäärin 1,4 °C ja nosti pilvien alarajaa yli 200 metrillä, mikä vähentää edelleen sateiden todennäköisyyttä. PCC:n kuudennen arviointiraportin (2023) mukaan metsäkato ja muu maankäytön muutos aiheuttavat noin 8–10 % maailman antropogeenisistä kasvihuonepäästöistä. Mustan hiilen osuus globaalista lämpenemisestä on lisäksi noin 20 % . Itä-Afrikassa puun poltto on siis sekä lyhytnäköinen selviytymisstrategia että ilmastonmuutosta kiihdyttävä tekijä, joka heikentää alueen kykyä sopeutua jo muutenkin lämpenevään ilmastoon.
Kun juurikas peite katoaa, maaperä karkaa tuulen mukana, pilkkoutuu ja tiivistyy. Vesi ei enää imeydy, vaan virtaa pintaa pitkin pois valuma-alueelta. Seurauksena sadanta vähenee, koska haihdunta ja pilvenmuodostukseen tarvittava kosteus vähenevät; tutkimuksissa on todettu, että metsän häviö voi laskea alueellista sademäärää 15–30 % ja nostaa lämpötilaa 1–3 °C (Heikkilä, P, University of Helsinki 2023).
Lampaiden, vuohien ja kanojen kuolleisuus nousee erityisesti kuivien kausien lopulla, jolloin juomavesi on vähäisintä ja loiset sekä bakteerit runsaimmillaan. Eläimet kuolevat, perheet menettävät pääomansa, ravintonsa ja lannanviljelykykynsä, mikä entisestään heikentää satoa ja kasvattaa ruokaturvan riskiä. Näin yhden puun juurien katoaminen voi käynnistää ketjun, jossa vesi, eläin ja ihminen kaikki häviävät aavikon tieltä.
Se ei tule äkillisenä nälänhätänä, vaan hiipien. Se on heikompi sato, joka ei riitä kunnolla syksyyn. Se on lammas, joka kuolee kuumeeseen, koska varjossa ei ole viileää. Se on nainen, joka käyttää koko päivän hakien polttopuuta kauempaa, eikä ehdi kunnolla hoitamaan pientä tarhaa. Se on lapsi, joka ei käy koulussa, vaan auttaa puiden kaatamisessa, koska perhe tarvitsee hiiltä myytäväksi.
Jokainen poltettu puu on teko, joka kaivaa köyhyyden kuoppaa syvemmälle. Ja pian katsotaan ympärilleen paljasta maata, jossa ei enää kasva mitään, ei ruokaa, ei tulevaisuutta, ei toivoa.
Vesikaivot ja metsitys käsi kädessä
Yhdistys alkoi vesikriisistä kun ensimmäiset kaivot porattiin Keski-Somaliaan, vesi katosi kuukausissa. Syyksi paljastui puiden kato juuristo ei enää pidättänyt kosteutta eikä pilviä synnyttäviä hiukkasia. Yhdistys otti tehtäväkseen yhdistää kaivotyön metsitykseen ja tiedon levittämiseen.
Jokaisen uuden kaivon yhteydessä istutetaan vähintään 200 puuta kaivon ympärille ja valuma-alueelle. Taimiksi valitaan paikallisia lajeja (mm. acacia senegal, moringa oleifera), jotka kestävät kuivuutta ja sitovat typpeä.
Yhdistys on järjestänyt ympäristöseminaaria paikallisille opiskelijoille ja opettajille.
Koulutuksissa käydään läpi:
- Hiilen kierto: yksi puu sitoo ~22 kg CO₂/vuosi
- Vesikierto: 10 % metsäpeiton lisäys nostaa alueellista haihduntaa ja sateiden todennäköisyyttä 5–8 %
- Hyödyt: varjosta, rehusta, hunajasta, lääkekasveista ja eroosion hallinnasta
Opiskelijat vievat viestin eteenpäin kylissä järjestettävissä koulutuksissa, joissa on tähän mennessä koulutettu yli 100 perhettä. Tällä saadaan ihmiset vähentämään polttopuun käyttöä ja istuttamaan puuta.
Yksi puu kerrallaan juuret vahvistuvat, vesi pysyy maassa ja kylän tulevaisuus kasvaa vihreämmäksi!
Vesikaivot kuivuuden keskelle – uutta toivoa Keski-Somaliaan
Keski-Somaliassa sadekausi on kutistunut kolmesta kuukaudesta alle kuuteen viikkoon. Pohjavesi on laskenut, vanhat kaivot kuivuneet ja perheet joutuneet lähettämään lapsia yhä kauemmas vesiastioiden kanssa. Keskimääräinen vedenhakumatka venyi 4–5 kilometriin, mikä vei kouluaamuilta tunnin joka suuntaan. Veden puute ruokki kuolio- ja ripulitapauksia, ja eläimet kuolivat juomaveden vähyyteen.
Vuosina 2025 EKOS ry porasi yhteensä kaksi uutta 140–180 metriä syvää juurivesikaivoa kahdella eri kylällä. Jokaisen kaivon yhteydessä on:
- Istutettu 100–150 paikallista kuivuutta kestävää puuta ( qurac, dacar and acacia senegal) kaivon 50 metrin suojavyöhykkeelle
- Rakennettu kivityö ja multaus, joka vähentää eroosiota ja lisää kosteuden pidättymistä
- Koulutettu kyläkomitea huoltamaan pumpun mekaniikkaa ja valvomaan istutusten selviytymistä
